21. heinäkuuta 2015

The End

No ei kuitenkaan. Ajanjakson päätös ehkä, mutten tahdo kuulostaa liian viralliselta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja niitähän tällä blogilla on riittänyt. Viimeisin Hetkessä on sitten viimeinen. Tämä blogi on nimittäin tullut tiensä päähän, mut en lopeta vielä. Mun uuden blogini  ja perustelut päätökselle löytää osoitteesta  http://onnellistaon.blogspot.fi/ Toivoisinkin, että jokainen, jota mun kuvat, ajatukset, mikä vain tässä osoitteessa on kiinnostanut, liittyisi lukijaksi nyt uudenkin blogin puolella. 

Iso kiitos kaikille 144 lukijalle, jotka lähes neljän vuoden aikana mulle on kertynyt. Kiitos myös kommenteista, kehuista ja kritiikistä jokaiselle joka niitä on mulle lähettänyt. Kiitos, että oot lukenut mun blogiani ja samalla ollut osana ihan todella tärkeetä osaa mun elämästäni. Jollekin luvut, jotka blogini tilastoja koskettaa ei olisi iso juttu, mutta mulle ne on suuria. Blogin myötä mun kohdalleni on sattunut ihania asioita ja yhä vain olen sitä mieltä, että yks elämäni parhaista päätöksistä oli uskaltaa aloittaa tää harrastus. 

Maija kiittää ja kumartaa neljästä vuodesta ja astelee uuteen osoitteeseen

4. heinäkuuta 2015

Provinssi

essimaija♥2 passenger2 meitsi2 clemens2 SCRIPT2 scriptiä2 isopahasusi2
Vuoroin nauratti ja itketti, tunteiden vuoristorataa koko päivä. Enkä vieläkään voi uskoa, että oikeasti sain kokea kaikki noi hetket. Et mun edessäni lauloi Passenger, lauloi niitä kappaleita jotka merkkaa mulle maailmaa, jotka on jo monta vuotta merkanneet. Itku pääs. mut rakastin niin kovaa.

Passneger, The Script, Rugerit, Olavi, Milky Chance ja muut joiden tahtiin sain tanssahdella, oon niin kiitollinen. 

Laulut ja väsyneet jalat. monet itkut ja puolikuurot korvat, hymy korvissa asti ja sit lopulta hiljainen Seinäjoen matkakeskus ja haikeus siitä, et nyt se oli ohi. Puol vuotta tota päivää oltiin odotettu ja oli sen arvoista. Niin onnellinen mä olin. 

#provinssi15

30. kesäkuuta 2015

Obladi oblada

maija
Kesäkuu on kulunut loppuun ja paljon on tapahtunut. Tällä hetkellä kirjoitan hitaimmastakin hitaimmalla tietokoneella ja valmistaudun henkisesti kello 6:50 herätykseen. Kesätyöt siis odottavat huomennakin. Univelka todellakin ottaa veronsa ja vaikka paljon on ihastuttavii juttui ja menoi ollut, tallä hetkellä tahtoisin vain nukkua 12 tunnin yöunet, ja ehkä sen jälkeen katsoa uudelleen kaikkia niitä tekemättömiä, muokkaamattomia, julkaisemattomia juttuja joita onkin hetken ajalta kertnyt. Kuullaan siis, kun mun väsymys liian pitkään valvotuista öistä ja aikaisista heräämisistä (6:50 yyyhh) on ohi! 

21. kesäkuuta 2015

Juhannustaikoja

juhannustytöt2
Poimittiin seitsemän kukkaa tyynyn alle, mut mun kimppuni nuhistui auton takapenkille. Tuona yönä laulettiin Viva La Vidaa ja Hulluu ja juostiin järveen puolenyön aikaan. Vesi oli hyytävää, juostiin toisenkin kerran. Kuunneltiin auton kajareista kappaleita, jotka tiedettiin lapsina ja ajettiin kaksi kertaa mäkkärin drive-iniin.

Mut vaikka me niin sovittiin, tuona yönä en oppinut käymään puskapissillä tai saanut piilotettua kukkia tyynyni alle. Silti toi yö oli juhannustaikoja. 

20. kesäkuuta 2015

Pastellikukkia

turkukukkainne turkukukkii turkuhilma maijatytöt2
Pastellikukkia, pieniä siskontyttöjä, kesäturku

12. kesäkuuta 2015

Barcelona

katuja äitijamaija sagradafamil picccasso picassso grandma koira P6060547
mies
Kuvavirtaa kauniista Barcelonasta, jossa eteläntuulet puhalti ja mulla oli lämmin. Maisemanvaihdos tällaiseen kaupunkiin oli loistava valinta. Kapeita katuja, nopeita metroja ja iltapäivän kuumuus. Vaikka yhteistä kieltä espanjalaisten kanssa ei tahtonut löytyäkään, sitäkin auttavaisempia ihmiset siellä olivat.

Viikonlopun aikana kierreltiin kaupunkia ristiinrastiin. Nähtävyyksiä ja hiljaisempia kaupunginosia. Taidenäyttely, jossa päästiin näkemään aitoja Picasson ja Dalín töitä - tää kokemus oli upea. Vanhaan kaupunkiin oli hauska eksyä ja rapistuneissa, mutta sitäkin hurmaavammissa rakennuksissa oli näkemistä. 

Barcelona oli viehättävä, jäin kaipaamaan. 

4. kesäkuuta 2015

Kesäkuun alku

auringonlasku2
Kesäkuun alku on ollut yöretkiä, huonolaatuisia kamerakännykän kuvia. Enemmän tai vähemmän lämpösiä päiviä ja kauniita iltoja. Puhelimen näyttö räksähtäneenä asfalttiin, mut kuten mä tahdon oppia paremmin ajattelemaan: rapatessa roiskuu. Loman alun ajatuksissa ollut myös huomisen aamukuuden junamatka Helsinkiin ja lento Barcelonaan kolmeksi päivää - jännittää jo kovin! 

Kesäkuun alku on ollut onnistunut.

28. toukokuuta 2015

"Ihania kesätyttöjä"

maikku
Kesä on täällä. Sen voi tuntee, sen voi nähdä. Valoa on jäljellä kun mä painun liian myöhään pehkuihin ja se herättää mut kirkkaana aamuisin. Naurava nainen polkee pyörällä ohi ja toteaa meidän olevan ihania kesätyttöjä. Mua tanssittaa tää lämpö ja elon ilo ympärillä ja siks pyörähtelen autoteillä. Tuntuu onnelliselta. 

18. toukokuuta 2015

Voi taivas

taivaita kss munvaatuskat
Kuvat on muutaman viikon takaiselta iltakävelyltä, jolloin me Katrin kanssa kuljeksittiin ympäriämpäri ja järvelle, jolla taivas oli auringonlaskusta punainen ja sinipunainen. Hymyilytti. Tänään kuljeksin ympäriämpäri vesisateessa ja taivas oli väriltään harmaa. Kevätsade kasteli hiukset ja kasvot, mut ei sekään huono ollut. Sai mut miettimään nykyaikaa. Hetkessä elämistä ja sen kestämättömyyttä, toisaalta inspiroivuutta. Voi taivas, minkä teit, kun mut sait taas miettimään elämää niin kummallisista näkövinkkeleistä.

11. toukokuuta 2015

Kiitos

näyttämöl
(kuvassa eivät ole kaikki meistä)
Tää teatterikevät ja Keltainen Pallo ovat nyt ohi. Musta on hulluu, miten kaiken sähläyksen, epätoivon ja keskeneräisyyden keskeltä me saatiin aikaan ihan upea lopputulos. Keltaisen Pallon aikana opin todella paljon ja sain kokea niin paljon uutta. Yhden kevään aikana mä olen esiintynyt pikkuisen gallerian sekä kaupungin teatterin näyttämöllä ja mä en voisi olla meistä ylpeämpi. Oon kiitollinen tästä teatterivuodesta ja keväästä, josta jäi rakkaita muistoja. Kiitos

3. toukokuuta 2015

Nyt on rakkautta ilmassa

olavi maijja2
keikalla Perjantaina pääsin Olavin keikalle Lutakkoon. Ilta oli huikea. Hypittiin eturivissä ja laulettiin mukana äänet käheiksi. Viimeisimpien kappaleiden joukossa Kaiken jälkeen olet kaunis ja me otettiin toisemme kainaloon ja keinuttiin valssin soidessa. Mä olin niin onnellinen, että kun toi ihana mies hyppäsi alas lavalta ja halas meitä kaikkia, mä melkein itkin.

26. huhtikuuta 2015

Tältä kuulostaa lauantai

dudet
"Hän tanssii kuin nauraisi maailmalle lalalalaa
Avojaloin ja ylpein, kaiken näkevin silmin,
Hän laulaa kuin kuolisi huomenna ja eläisi tänään"

Lauantai kuulostaa sopivasti myöhästyviltä linja-autoilta, suklaajäätelöltä ja auringolta. Teatterijutuilla vuoratulta ilmoitustaululta ja ampparisaksilta. Korvissani soi Olavi Uusivirta. Kevään ekat saippuakuplat puhallettiin pyörän tarakalta, enkä mä muistanut miten nättejä saippuavedestä taiotut kuplat voi olla. Mulla oli oikein lauantaimainen lauantai.

22. huhtikuuta 2015

Kevätmieli

birdyt
Ensi viikolla vaihtuu toukokuu ja mun peruskouluni viimeiset kouluviikot. Tuntuu pysäyttävältä. Vastahan mä laskin marraskuusta päiviä valoisien iltojen paluuseen ja nyt mä oon tässä, kun kello yhdeksältä taivas on valloittavasti vaaleanpunainen. Hymyilen. Mulla on kevätkengät, kevätlinnut ja kevätmieli. Päivät tuntuu tosi hyvältä, eikö teistäkin?

Ps. Jos jyväskyläläinen harrastelijateatteri kiinnostaa, niin meidän kansalaisopistolaisten Keltainen Pallo -näytelmän voi nähdä Galleria Hopassa klo 19 päivinä 24.4. (ensi-ilta), 26.4., 30.4. ja 3.5. Liput 5 euroa. Kyseessä mainio näytelmä, suosittelen!

11. huhtikuuta 2015

Turkuinen

turkuu 089222
Pääsiäismatka Turkuun. Etelässä kukki jo ensimmäiset sinivuokot ja narsissit, mä hämmästyin miten kevät oli pitkällä. Oli Jack Johnsonia ja rakkaita iltoja ja hetkiä. Mä todella iloitsen tuosta kaupungista.

ps kamujen kanssa laskettuna peruskoulua jäljellä nyt 7 viikkoa, huii

31. maaliskuuta 2015

Tanssiaskelia

jalkaiset
Tanssiaskelia elämälle. Peloille, jotka voitan. Päätän voittaa ne hyväksyen. Tanssiaskelia iloisille uutisille, kauniille musiikille. Annan askelia odotukselle, joka kutittaa mahan pohjaa. Tapahtumassa on jännittäviä asioita. Tanssin niille.

23. maaliskuuta 2015

16

essijamä jkl essi
Viime perjantaina mä täytin kuusitoista. Oli iltaa ja pannukakkuja. Musiikin kaikuessa parkkihallin seinistä oli Juno ja ystävä. Valokuvista pimentyvän taivaan aikaan tuli heilahtaneita, mutta onnellisia ja  hymy niis on aito. Mun syntymäpäiväni oli ihastuttava.

14. maaliskuuta 2015

Iloa

jeejee On siis kevät ja mua laulattaa miten paljon iloa se tuottaa. Kun päivä päivältä valo ulottaa meidät aikaisemmin ja kestää pidempään, mä saan huomata kaamosmasennuksen ajan olevan ohi. Oikeastaan jutut on aika kivoi ja mä olen hymyillyt enemmän kuin aikoihin.

Ps. Nyt on käytössä uusi kameraystävä Olympus PEN mini E-PM2 . Minijärjestelmäkameraa olin pyöritellyt mielessäni jo tovin, ja vihdoin muutama viikko takaperin mun oli mahdollista tämä Olympuksen ostaa. Opettelemista  kyllä on, mutta hyvin ihanalta tää vaikuttaa.

1. maaliskuuta 2015

Tukholma

maija me kaffe2 pikkumä iltainen
Tää kaupunki oli kaunis. Kierrettiin sivukujia ja pääkatuja, löydettiin vanhoja kahviloita ja kulmakuppiloita ja lähes eksyttiin ristiin rastiin risteilevillä tienpätkillä. Auringon laskun jälkeen kaupungin valoja syttyi tuhat ja kaikki oli kovin oikean tuntuista. Tukholma oli viehättävä.

17. helmikuuta 2015

Miten kätkettyä onni onkaaan

puut

Linja-auton penkillä oli tyhjennetty viinapullo ja kuski antoi viimeisestä vitosesta kahvirahaa. Mä mietin miten kätkettyä onni onkaan, ja kuinka mä tahdon löytää omani.  Aina en vain tahtoisi pelätä ja odottaa, ja kun maisema vaihtuu auton ikkunasta, mä tahdon vaihtaa maisemaa. Iloa ja valoa on viikon päässä häämöttävä Ruotsi.

8. helmikuuta 2015

Mä olen tässä

mä2
Mun hetkellinen inspiraatiokato venyi yli kuukauden blogitauoksi. Koskaan en ole paria viikkoa pitempää taukoa pitänyt,  ja tänä aikana kun tekstiä en saanut aikaiseksi tuottaa eikä kuvia ollut, päätin hiljentyä hetkeksi. Mieli oli ajoittain synkkä ja mieluisimpana asiana oli nukkua kerällään kuin kissa. Huomasin kuinka kiireiseksi ja stressaantuneksi koulu ja pimeys mut saakaan.

Nyt on helmikuu, mun oloni on jo kovin toiveikas. Norah Jones korvissa haaveilen tulevaisuudesta, kelailen muutaman viikon päässä häämöttäviä yhteishakuja. Tahdon uudistusta ja aurinkoa, odotan kevättä. Mä olen tässä.

2. tammikuuta 2015

Vuodesta

maijan uusvuos 034w
On taas tammikuu. Vuodesta 2014 käteen jäi suruja ja iloja - onnekseni enemmän jälkimmäisiä. 

Matkustin lähemmäs ja kauemmas, valvoin öitä, valokuvasin tuhansittain. Oli halauksia, musiikkia, valoja ja elokuvia. Löysin rohkeutta, lävistin huuleni. Sain lähelleni ihmisiä joiden kanssa nauran katketakseni, ja joiden kanssa voin itkeä puoleen yöhön kun elämä tuntuu raskaalta. Olin onnellinen useasti ja kun allapäin, en silloinkaan yksin.

Vuonna 2014 koin ja näin enemmän kuin aikaisemmin.
Käteen jäi suruja ja iloja, muistoja miljoona. Olen kiitollinen.